Janne Lahtisen perheen koti Mäntässä sai uudet ikkunat ja ovet. Pokas vaihtoi 60-luvulla rakennettuun omakotitaloon kaikki ikkunat ja ovet useammassa erässä.

– Omakotitalomme on rakennettu vuonna -68 ja siinä oli alkuperäiset ikkunat ja ovet. Niiden vaihtaminen alkoi olemaan ajankohtaista, Janne kertoo remontin taustoista.

Pokasin myyjä sattui tulemaan myyntikäynnille sopivaan kohtaan.

– Varmaan ajoi tästä ohi ja katseli, että tuossa talossahan onkin vanhan näköiset ikkunat – sinne kannattaa mennä myymään uusia, Janne naurahtaa.

Janne tuli hyvin juttuun Pokasin myyjän kanssa ja Pokasin tarjous vaikutti hyvältä.

– Toki vähän mietittiin remonttiin ryhtymistä, sillä puhutaan kuitenkin aika isoista summista.

Aluksi vain osa, sitten loputkin

Aluksi vaihdettiinkin vain osa ikkunoista – ne tärkeimmät.

– Kun homma toimi niin hyvin Pokasin kanssa, päätettiin mennä kierros loppuun ja vaihtaa loputkin ikkunat, Janne kertoo.

– Ja kun kaikki ikkunat oli vaihdettu, ovet näyttivät niin vanhoilta, että nekin piti vielä vaihtaa, hän naurahtaa.

Samassa yhteydessä tehtiin vielä seinään reikä ja paikka kokonaan uudelle ovelle.

”Kaikki hommat ovat pelanneet”

Yhdeksi hyväksi puoleksi Pokasin toiminnassa Janne nostaa yhteydenpidon.

– Jos on ollut kysyttävää, aina on saanut jonkun kiinni. Yhteydenpito toimi loistavasti ja Pokasilla oli rento, mutta asiallinen meininki. Asentajien kanssa tuli hyvin toimeen ja kaikki toimi oikein hyvin, Janne muistelee.

Myöskään aikataulujen sopiminen ei ole tuottanut ongelmia ja työt on hoidettu joustavasti.

– Ikkunat toimitettiin meille suoraan pihaan ja etukäteen sovittiin sopiva päivä ja hetki asentajien tulla. Kaikki sujui hyvin ja pystyin itsekin olemaan paikalla asennuksen aikana – siltä varalta, että olisi tarvinut vaikka tehdä jotain äkkinäisiä ratkaisuja.

– Yhteistyössä ei ole mitään moittimista, Janne kiteyttää.

– Se ei vähennä tyytyväisyyttäni, että kaikki hommat ovat pelanneet, hän vielä jatkaa hymyillen.

Järkevä sijoitus

Kaikkien ovien ja ikkunoiden vaihtaminen omakotitaloon on luonnollisesti suuri sijoitus ja Lahtisetkin harkitsivat remonttiin lähtemistä.

– Remontti on sellainen sijoitus, että harvalla on sellaista summaa tilillä. Osittain remonttipäätökseen meillä vaikutti myös se, että Pokasin myyjällä oli tarjota hyviä rahoitusvaihtoehtoja, jotka kuulostivat kohtuullisilta, Janne muistelee.

– Kun talo on mieluinen, eikä meillä ole hinkua muuttaa pois, oli ikkunoihin ja oviin järkevää lähteä sijoittamaan.

Uusien ovien ja ikkunoiden aiheuttamat hyödyt on Lahtisten perheessä huomattu jo nyt. Pellettilämmitteisessä talossa lämpö pysyy paremmin sisällä remontin ansiosta.

– Vaikka viime talvi olikin lämmin, huomasi jo silloin selkeän eron. Tosin, kun vertailukohtana on vuoden 1968 ikkunat, niin mikä vaan on parempaa, hän hymähtää.

”Kaikki meni ihan nappiin”

Jannelta lähtee myös suositukset Pokasista eteenpäin.

– Ainakin tällaiseen 60-luvun omakotitaloon ikkuna- ja oviremontti sujui Pokasilta erinomaisesti. Kaikki on mennyt ihan nappiin meidän kanssamme!

Ilmeisen tyytyväinen Pokasin asiakas löytyy siis Mäntästä!

– Minulta ei nyt saanut huonoja kommentteja, mutta kun remontissa ei vaan ollut mitään huonoa, Janne naurahtaa haastattelun lopuksi.

Asiakaspalvelu

010 411 0900


 

Pokas Oy

Kirrinpolku 4, 40270 Palokka
Y-tunnus: 2550797-5

2018 © Pokas Oy • Internetsivut JOINAS

Jätä soittopyyntö

Lähetä meille yhteystietosi niin otamme sinuun pian yhteyttä! Lomakkeen lähettäminen ei sido sinua mihinkään ja on 100 % turvallista.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.